keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 - Luukku 14



Peli jonka ostoa kaduit? 
- En oikeastaan kadu minkään pelin ostamista. Omistan monia pelejä ja olen alennuksista ostanut paljon erilaisia pelejä halvalla ja uusia pelejä vähän kalliimmalla, mutta en koe olevani pettynyt mihinkään ostamaani peliin. Osaa peleistäni (mitä minä olen ostanut tai saanut) en ole vielä pelannut ollenkaan ja osa on vielä erittäin kesken. Olen (vielä ainakin) suhteellisen positiivisesti asennoitunut kaikkiin peleihin, että en ole mistään pelistä löytänyt niin paljoa huonoja puolia, että katuisin pelin ostoa.

Suurin yllättäjä?
- Minusta tuntuu, että viimeaikoina on tullut näitä yllättäjiä vastaan monia. Omat ennakkoluulot ovat olleet täysin erilaisia ja aina peli yllättää. Enemmänkin kuvittelen, etten tykkää sen tyylisestä pelistä ja kappas tykkäsin sittenkin! Yksi suhteellisen suuri yllättäjä oli Half-Life 2. Miekkonen tätä peliä ehdotteli minulle moneen otteeseen kun aloin enemmän erilaisiin peleihin tarttumaan, mutta en innostunut en sitten millään. Hän näytti videota ja innoissaan kertoi kuinka hyvä peli tuo on, mutta katselin sitä vähän "no jaa tuollainen, ei nyt lämmitä" fiiliksellä. Kuitenkin sitten sitä jouduin alkaa pelaamaan, kun miekkonen päätti sen minulle ostaa, koska halusi nähdä kun sitä pelaan. Kas kummaa, tykkäsin kuitenkin! Peli olikin oikein mukava ja opin taas, että aina kannattaa itse vain pelata niin voi tullä yllätyksiä.

Mitä odotat vuoden 2017 pelimaailmasta?
- Tällä hetkellä toivoisin, että tulevan vuoden aikana ei tulisi mitään kivoja pelejä mitä haluaisin, koska minulla on tällä hetkellä jo niin kamalasti pelattavaa etten kestä enempää uusia kivoja pelejä! Jos mitään kivoja uusia pelejä ei tule, silloin ehkä mahdollisesti tartun kesken jääneisiin peleihin uudelleen. Se kynnys vain on niin valtava aina palata jonkun unohtuneen pelin pariin... Mutta jos pitäisi joku yksi kiva peli ilmestyä niin odottaisin sen olevan joku todella eeppisen hieno ja koukuttava peli mitä haluaa pelata pelkästään einkä haluaisi enää koskea mihinkään muuhun peliin! (Vai haluaisinko kuitenkaan löytää mitään niin koukuttavaa peliä, mistä en haluaisi koskaan päästää irti?)


Vielä jos kysyttävää tulee mieleen voi niitä tähän heitellä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Raapusta jotakin kommenttia.