lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 - Luukku 10

5 kysymystä, 5 vastausta:



Pelasitko lapsena kauppojen demokioskeilla?
- En pelannut ja en muista oliko niitä missään esillä kun pienempänä kaupoissa kävin? Voi olla ettei edes ollutkaan tai sitten olen mennyt ponin kuvat silmillä kauppaan välittämästä mistään peleistä.

Ootko pc pelaaja?
- Nykyään kyllä enemmänkin. Kun aloitin vuonna 2013 pelaamaan aloitin Xbox 360 konsolilla ja siitä sitten jatkoin Xbox Onelle. Tietokone tuli mukaan jossakin vaiheessa ja sitten yleisty nyt ihan vasta arviolta reilu vuosi sitten. Olen konsoli ja pc pelailija nykyään.

Mitä mieltä olet tubettajista, jotka kiroilevat videoissaan?
- Itseäni ei videoissa kiroileminen haittaa, mutta toki jos videon puheet ovat jatkuvaa kiroilua alkaa se jo särähtämään korviin pahasti ja menee maku videon katsomisesta. Ymmärrän kyllä, että välillä pelatessa kirosanoja karkailee milloin keneltäkin ja niitä on vaikeaa välttää ellei oikein siihen keskity. Tarkoituksellinen jatkuva kiroileminen kuulostaa kyllä typerältä ja sellaisiin videoihin en itse onnekseni ole kovin usein eksynytkään.

Oletko koskaan tavannut uusia pelien kautta tulleita tuttavuuksia "livenä"?
- Olen tutustunut pelailujeni aikana todella moniin uusiin tuttavuksiin ja monista heistä on tullut todella hyviä ystäviä itselleni. En edes jaksa laskea kuinka monia pelikavereita on matkani varrella sattunut eteen ja kuinka monta niistä on jäänyt pysyviksi pelikavereiksi, mutta tässä laskeskellessani heistä kuitenkin kuusi olen tavannut ihan livenä. Neljä heistä on käynyt minun luonani ja muut olen tavannut kaupungilla. On monia joita olisi kiva joskus nähdä ihan livenäkin, mutta olen uusiin tilanteisiin hyvin vaikeasti lähtevä joten en varta vasten hakeudu pelituttavien seuraan livenä.

Yritätkö kerätä peleistä kaikki saavutukset aina? Jos kyllä, niin eniten harmaita hiuksia aiheuttanut saavutus?
- En varsinaisesti lähde saavutuksia tavoittelemaan pelatessani, mutta jos kyseessä on jokin lyhyempi ja nopeammin pelattava peli niin silloin lähden metsästämään kaikkia saavutuksia timantit kiiluen silmissäni. Monien pelien saavutuksia olen kuitenkin silmäillyt välillä Xboxilla ja Steamissa jolloinka olen vain pohtinut kuinka kamalan vaikeita osa niistä on! En lähtisi montaakaan peliä kokeilemaan vaikeimmalla vaikeusasteella läpi vain saavutuksen vuoksi, sillä hädin tuskin kerkeän pelata mitään pelejä kertaalleenkaan läpi. Monissa peleissä on aivan älyttömän kamalia saavutuksia, jonka vuoksi luovutan jo alkumetreillä saavutusten ajattelemisen. Kuitenkin jokainen saavutus kun aukeaa tulee siitä aika voittaja fiilis! Muutamasta pelistä olen nyhtänyt irti jokaisen saavutuksen joista osassa pelissä käytin hieman youtubea apuna (piti etsiä kaiken maailman salapaikkoja).


Edelleen otetaan uusia kysymyksiä vastaan, voit heitellä niitä vaikka tähän alas kommenttina!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Raapusta jotakin kommenttia.