tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 - Luukku 13

Parhaimmat muistosi peleistä?






Parhaimmat muistoni peleistä on kun serkun kanssa pelattiin hänen luona Spyroja. Hänellä oli kaikki
Spyrot ja tykkäsi niitä pelailla. Kun olin hänen luona kylässä niin aina silloin yhdessä pelasimme kenttiä läpi ja se oli todella hauskaa. Vähän vanhempana sitten ostin uusimman Spyron ja sovimme serkun kanssa, että aina kerran viikossa hän tulee meidän kotiin kylään ja pelataan sitä Spyroa sittten yhdessä vanhojen muistojen kunniaksi. Eihän me sitä koskaan läpi saatu, mutta tuli muutaman viikon verran aina sitä pelailtua.



Toinen tosi hyvä muisto nuoruudesta on, kun pelasimme pikkuveljeni kanssa mökillämme putkitelkkarin edessä lattialla ja vuorotellen pelasimme siistejä pelejä oletettavasti Nintendo n64:lla. Siitä on niin kamalan kauan, että en muista yhtään oliko se oikeasti tuo. Muistan vain ohjaimen, joka oli oranssi ja se oli juurikin tuon muotoinen. Mitään konsolia en muista ja mitään levyjen tai muidenkaan vaihtamisia en muista. Muistan vain, että ruudulla oli pitkä lista pelejä ja me niistä aina valitsimme mitä me pelaamme ja ne pelit olivat todella yksinkertaisia, mutta hauskoja. Oliko sitten kyseessä joku peli, johon kuului monta minipeliä? Joku viisaampi saa kertoa jos tietänee minä en muista enkä löytänyt googlettamallakaan mitään tuttua. Eikä googlaukseni johtanut mihinkään muuhun oranssiin ohjaimeen, kuin tähän Nindendo n64:seen. Muistot kuitenkin ovat hyvät ja veljen kanssa oli kiva niitä välillä mökillä pelailla.


Kolmas mieleeni tullut hyvä muisto lapsuudesta pelien parissa oli se, kun veljeni sai Playstation 1:sen ja pelasimme yhdessä joitain demoja mitä konsolille saatiin. En pelin nimeä muistanut itse nyt kun sitä pohdin, mutta miesystäväni muisti kun hän on itsekin kyseistä peliä pelannut. Elikkä sellaista peliä pelasimme veljen kanssa, kun Ghost in the shell. Enhän minä tuota nyt kovin kummoisesti osannut pelata, mutta muistan kuinka oli kivaa mennä tuolla tehdasalueella punaisella "robotti hämähäkillä". Kiva muisto lapsuudesta.


Kovin monia muita pelejä ei pienempänä tullut juurikaan pelailtua, koska itse innostuin enemmänkin kirjoittamaan runoja ja novelleja sekä "pelaamaan" roolipelejä foorumeilla missä kirjoitettiin oman luomansa hahmon tekemiset ja sanomiset. Olihan sekin osittain pelaamista, mutta ei nyt ihan videopelaamista kuitenkaan. Sitten innostuin myös ratsastamaan ja pyörin ulkona pyöräilemässä kavereiden kanssa ja leikkimässä kaiken maailman hippaa, piilosta, poliisia ja roskaa, kirkonrottaa yms. Oma lapsuuteni siis oli tosi paljon enemmän ulkona hyppimistä, kun pelaamista. Jossakin vaiheessa tuli sitten kuvioihin Sims jota pelasin enemmänkin.




Onko teillä samoja kokemuksia näistä peleistä tai satutteko tietämään sitä peliä mitä mahdollisesti pelasin?



2 kommenttia:

  1. Harmi ettet tiiä enempää tosta N64:n tapauksesta. Tuolla ei nimittäin pitkälle pötkitä :D Ettei ois ollu joku Mario Party-kokoelma? En nimittäin muista että N64:lle ois mitään "minipelikokoelmaa".
    Ghost In The Shelliä pelasin itsekin, tai ainakin demoa. Mitäänhän en tajunnut mistään, mutta peli oli hauska. Nyt vanhemmiten vasta tietää että mistä siinä on edes kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseänikin harmittaa kun en muista enempää! Ei se kuitenkaan mikään Mario juttu ollut ja kun googlettelin en löytänyt mitään vihjettäkään siitä mikä peli olisi voinut olla kyseessä. Siksi epäilenkin, että oliko se edes tuo N64 ollenkaan, mutta en löytänyt muutakaan vaihtoehtoa tuohon kapulalle! :D Ainoat muistikuvat oli se, että ohjain oli oranssi ja siinä oli kolme tuollaita sakaraväkärää.. :D

      Ghost In The Shellin demoa pelatessa ei itsellänikään ollut juurikaan mitään hajua mitä tuossa piti tehdä enkä ole koskenut peliin nyt näin aikuisena ollenkaan. :D Ties sitten vaikka olisikin ihan hauska peli kokonaisuudessaan, sitä ei tiedä.

      Poista

Raapusta jotakin kommenttia.