torstai 18. elokuuta 2016

Uusi elämäni - Rust

Blogissa on nyt ollut todella hiljaista sen takia, että en ole pelannut nyt viime päivinä mitään muuta kuin Rustia! Kavereiden kanssa oltiin eräs viikonloppu pelaamassa DayZ ja yksi kaveri sitten ehdotti, että pitäisikö ostaa tuo Rust ja mennä sitä kokeilemaan. Oltiin vähän niin ja näin, mutta päätettiin sitten käydä vähän katsomassa millainen peli tuo Rust oikein onkaan. Ensin aloitimme suomalaisella "Armoton pvp" servulla, jossa kaikilla pelaajilla oli isoja torneja ja taloja, joka puolella paukkui C4:set ja aseet. Keräsimme pelokkaina materiaaleja ja etsimme toisiamme, olimme aivan pihalla siitä miten koko peliä edes pelataan ja mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Emme tienneet kukaan oikein mitään koko pelistä, mutta päätimme tutustua peliin. Huomasimme kuitenkin muutamien tuntien päästä, että ei tuo servu ainakaan ollut ihan aloittelijoita varten. Etsimme rauhallisemman servun missä pelata ja opetella rauhassa. Pääsimme peliin kiinni paljon paremmin ja innostus pelistä kasvoi kasvamistaan!

Minulla alkoi kahden viikon kesälomakin mukavasti juuri kun olimme päässeet syvälle pelin ytimeen ja olimme juuri saaneet pelistä täydellisen riippuvuuden itsellemme. Olemme pelanneet tuota peliä aivan mielin määrin nyt parin viikon aikana ja itselläni on kertynyt jo pelitunteja 110h. Muilla on vähän enemmän, sillä itselläni työt poikkasivat alkuun paljon aikaa pelistä pois, kun muut olivat rakentelemassa ja seikkailemassa.




Peli on mukavan näköinen, vastaan ei ole tullut mitään suuria ja haittaavia ongelmia tai bugeja vaikka peli onkin vielä kesken! Peli pyörii omalla koneellani toiseksi parhaimmalla grafiikalla oikein mainiosti, äänimaailma on hyvä, vastaan on tullut paljon mukavia pelaajia (sekä niitä todella lapsellisiakin) ja kaikin puolin pelistä on vain positiivisia fiiliksiä! Olemme kehittyneet hurjan paljon siitä mitä olimme aivan alkuun. Nykyään menee sulavasti työnjaot pelissä porukan kesken ja expaa käytetään järkevästi eikä niin, että jokainen avaa kaiken mahdollisen mitä leveli tuo tullessaan. Olemme harjoitelleen monen laista taloa ja kokeneet muutaman raidauksen uhreina ja itse raidaajina. Olemme tappaneet muita ja tulleet tapetuksi itsekin. Karhut ovat pahimpia vihollisia jos matkassa ei ole tuliasetta, yöllä kylmyys tappaa nopeasti jos ui vähänkään isomman joen yli. Monista vastoinkäymisistä olemme nousseet ja oppineet ja pian olemme mestareita! Pelin sanasto on alkanut tulemaan tutuksi ja uudet kartatkin serverillä tulee tutuksi nopeasti, kun seikkailemme innokkaina monia tunteja päivässä.




Suosittelen erittäin lämpimästi tätä peliä jokaiselle, joka yhtään tykkää rakentamisesta ja seikkailusta! Peli voi kuulostaa tylsältä, kun miettii mitä siinä oikeastaan suurimmaksi osaksi tehdään, mutta yllättävän nopeasti ja helposti tuohon peliin jää koukkuun ja se on menoa sitten! Ainaisen puiden ja kivien hakkaamisen jälkeen tulee hyvä fiilis, kun pääsee taas rakentamaan ja tekemään uusia tarvikkeita! Se fiilis jaksaa pitämään innon yllä niiden puiden ja kivien hakkaamista kohden. Ehdoton lemppari peli tällä hetkellä ja niin mahtava peli kavereiden kesken pelatessa. Yksinkin jaksaa kyllä toki seikkailla ja rakennella, mutta on tämä vaan niin mahtava peli kun on kavereita mukana.

Oletteko te pelannut tätä peliä? Fiiliksiä jakoon! 


2 kommenttia:

  1. Ihan hetken oon joskus kokeillut tätä mutta mulla ei tullu kipinää tähän. Mutta tosi kiva kuvaus pelistä ja fiiliksistä siitä. Taidan tässä lueskella enemmänki ku koulussa niin puuduttavaa luentoa että.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitoksia. :D Toivottavasti on ihan viihdyttävää lueskeltavaa ja auttaa tylsiin ja puuduttaviin hetkiin. ;D Kauanko tuli tätä peliä kokeiltua ja olitko yksin vai porukan kanssa? Tästä nimittäin saa niin paljon enemmän irti iloa porukalla pelatessa ja touhutessa, mutta toki yksinkin viihtyy. Alkuun ainakin kivempi alotella rauhallisimmilla servuilla ystävien kesken tutustuen peliin ja sen ihmeisiin. :)

      Poista

Raapusta jotakin kommenttia.