torstai 23. kesäkuuta 2016

Loma alkaa NYT

Tällä likalla alkaa loma taas ja nyt on kokonaiset 10 päivää aikaa levätä ja kerätä voimia! Luvassa siis pelailua, leffojen ja sarjojen katselua, mökkeilyä ja laiskottelua!

Ajatuksenani oli lomalla pelata läpi The Walking Dead Season 2! Sitä on jäljellä vielä ihan vähän joten sen saan helposti ahmaistua jo varmasti heti loman alkuun. Voin kertoa, että jännät paikat on menossa ja aivan varmasti tuo päättyy niin, että jään malttamattomana odottamaan season 3:sen tulemista. Eikös se heinäkuussa ilmesty? Olisi kyllä mahtavaa jos ilmestyisi, pääsisi heti sitä pelaamaan.

Pelejä olisi kasoittain odottamassa peluutaan, mutta en viitsi edes luvata leikilläni itselleni pelaavani mitään niistä. Tiedän sen, että ne lupaukset pettävät kuitenkin. Overwatch on nyt niin koukuttava peli, että sitä tulee varmasti pelattua useampanakin päivänä lomani aikana. Kohtahan sitä jo saavutetaan level 100!

Pienenä harkintana mielessä pyörii Half-Life 2:sen lisäosien peluu, mutta antaa niiden odottaa vain sielä ajatuksena. Kyllä ne tulee pelattua kunhan niiden aika koittaa. Jotenkin tuntuu, että minua pitää välillä vähän patistaa jonkun tietyn pelin pariin! Vaikka peli olisi kiva ja mahtava ja mielenkiintoinen niin siltikin se jää helposti unholaan jos pidän pientäkään taukoa pelistä! Hyvinä esimerkkeinä uusin Tomppa ja uusin Far Cry! Molemmat oikeasti mielettömän hienoja ja kivoja pelejä, mutta siellä ne vain odottavat minua takaisin heidän pariinsa. Ehkä lomalla...? Ei, en uskalla luvata.

Himotus on suuri Life is Strangen pariin! Se on täysin korkkaamattomana minua odottamassa Xboxin etusivulla kiinnitettynä siinä oikein mahdollisimman näkyvälle paikalle! Tätä ajattelin aloittaa pelaamaan, kun olen saanut seikkailtua Clementinen kanssa loppuun saakka. Joten lomalla jos vain oikein nyt innostuisin niin vihdoin voisin aloittaa LiSin pelaamisen ja seikkailut Maxin kanssa. Harmi vaan, että meillä minun ja kumppanin telkkarit on suhteellisen lähekkäin, niin on hyvin hankala pelata jotakin peliä mikä spoilaisi toiselle. Näppäränä tyttönä kuitenkin varmasti keksin jonkun erittäin hyvän järjestelyn miten saisin spoiler vapaan pelinurkan itselleni. Hmm.

Nyt jätän aivot narikkaan ja lähden viettämään lomaani täydellä innolla ja tarmolla! En suunnittele liikoja, annan ajatusten jumittaa, valvon ja nukun pitkään! Lisäksi myös aion katsoa äkkiä Game of Thronesin loppuun, jotta uskallan taas selata sosiaalistamediaa turvallisin mielin ilman, että jokaisen klikkauksen ja rullauksen takaa ilmestyy joku kamalan suuri paljastus jostakin jaksosta mitä en vielä ole nähnyt! Jäljellä vielä muutama jakso niin pääsen elämään turvallista spoilereista vapaata elämää!

Rauhallista JUHANNUSTA teille kaikille ihanat lukijani ja satunnaiset kulkijat! Olkaa kiltisti!



Mitä teillä on suunnitelmissa Jussiksi?

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Overwatch hahmojen fiilistelyt

Kaikilla hahmoilla on tullut pelattua, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Hahmoista kaikkein vähimmälle käytölle oli jäänyt mm. Zenyatta, Symmetra, Zarya, Hanzo, Widowmaker ja Tracer. Halusin harjoitella myös näiden peluuta, koska on kivempaa vaihdella hahmoa aina tarpeen vaatiessa ja olisi mahtavaa kun osaisi pelata kaikilla mahdollisilla hahmoilla, jotta pelistäkin saisi pitkään kaiken irti vaihtelevuuden vuoksi! Pelasin parina päivänä tarkoituksenani käyttää vain ja ainoastaan näitä vähemmälle pelailulle jääneitä hahmoja ja valita tietenkin tilanteen mukaan aina hahmon, miettimällä aina mikä olisi hyvä tiimimme kannalta. Esimerkiksi hyökkäyksessä Symmetra ei ole paras mahdollinen varsinkaan harjoittelevalle pelaajalle, kun taas jos tiimistä löytyy jo Hanzo tai Widowmaker niin minun on turha valita näistä kumpaakaan itselleni. Kaksi Traceria joukkueessa ei ole hyvä idea, joten aina täytyy tarkkailla oman tiimin valintoja. Ensin pari päivää vain näitä hahmoja käyttäen, jonka jälkeen näistä nousseet lempparit tulee edelleen valittua matseihin, kun taas osa jäi edelleen sinne "unholaan" odottamaan taas lisäharjoitusta.


Näistä hahmoista joita nyt treenasin voisin sanoa, että Tracer on minulle aivan liian vaikea hahmo, sitä pitäisi harjoitella vielä lisää ja lisää ja vähän vielä lisää. Paljon harjoitusta vaatii myös Hanzo ja Widowmaker, koska en ole niin näppärä snaipperin käyttäjä tai tarpeeksi nopea napsauttamaan nuolia vihollisten naamaan, joten nämä kaksi kaverustakin kaipaavat enemmän aikaa, jotta voisin kutsua itseäni hyväksi tai edes kohtuu hyväksi pelaajaksi näitä käyttäessä. Suosiooni nousi kuitenkin näistä hahmoista Zarya, jota ennen "syrjin", mutta muutama hyvin onnistunut peli tällä hahmolla sai silmäni kiilumaan innostuksesta. Lopulta oikeasti todella kiva hahmo ja todella osaavissa käsissä erittäin loistava hahmo. Suosiooni pääsi myös ihana (ja ärsyttävä ollessa vastapuolella) Symmetra, jonka pienet turretit ovat monelle hahmolle oikea päänvaiva ja monelle hahmolle tappava oikeaan paikkaan sijoitettuna. Lisäksi Symmetran ase heikompia ja vähemmän kestäviä hahmoja vastaan on aivan loistava! *hieroo käsiään yhteen ilkeä ilme kasvoillaan* Kolmas suosiooni noussut hahmo Zenyatta on tappava kaveri, kun heität vihollista päin Orb of discordin (jonka ansiosta vihollinen ottaa enemmän vahinkoa) ja tämän jälkeen heittelet vihollisen päähän palleroita! Silmän räpäyksessä kuolevat heikot hahmot ja hyvin nopeasti myös tankitkin! Ah, niin rakastan tätä peliä ja sen monipuolisuutta! Zenyatta on nyt noussut niin suureen suosiooni, että kiilasi itsensä top 4 pelatuimmaksi Heroksi minulla.


Kaikista näistä ihanista pelin naisista olen pelannut enemmän tai vähemmän koko Overwatch pelailuhistoriani aikana. Tässä järjestys mitä olen eniten käyttänyt ja mitä vähiten (uusin päivitetty tieto), alkaen eniten pelatuimmasta: D.Va, Mercy, Pharah, Mei, Zarya, Symmetra, Widowmaker ja Tracer.

Miehiä pelissä on enemmän ja näistäkin jokaisella on tullut pelattua muutama matsi. Järjestys eniten pelatuimmasta vähiten pelattuun: Lucio, Zenyatta, Soldier: 76, Junkrat, Reinhardt, Roadhog, McCree, Torbjörn, Reaper, Winston, Hanzo, Bastion ja Genji.

Seuraavaksi siis alan harjoittelemaan Bastionin käyttöä, lisää harjoitusta myös Hanzolle joka oikeasti vaikuttaa kivalta hahmolta, kunhan vain oppisi sen paremmin! Genjin jätän pois harjoitusta vaativista hahmoista, koska Genjin peluuta varten tarvitsisi Elite ohjaimen! Tällä hahmolla hyppiminen ja pomppiminen ja ninjailu on niin tärkeää, ettei minun sormeni riitä painelemaan jokaista nappulaa jatkuvasti tuolla minun normaalilla ohjaimellani.

Millä te olette pelanneet eniten ja millä vähiten?


lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kesäkuun pelikuulumiset

Viimeksi puoli vuotta sitten kirjoitin kuukauden pelikuulumisiani, joten voisin nyt tehdä samanlaisen tiivistelmän siitä, mitä kaikkea peleihin liittyvää kesäkuuhuni on mahtunut.

Sain tosissaan pelattua läpi tuon Half-Life 2:sen, mutta vielä on lisäosat jäljellä ja saa nähdä kerkeänkö ne tai edes toisen niistä vielä kahlaamaan läpi tämän kuukauden puolella. Kirjoitinkin tuosta Hal-Life 2:sen läpipeluusta fiilistelyjä ja edelleen hyvä maku suussa tuosta pelistä. Edelleenkin ihmetyttää kuinka noinkin vanha peli toi minulle niinkin suuren hyvän fiiliksen. Luulin, että pidän vain uudemmista peleistä, koska en ole niinkään pelejä pelannut silloin nuorempana.


Tämän kesäkuun aikana sain kuin sainkin vihdoin pelattua The Walking Dead season 1:sen läpi! Pelasin sen jo kertaalleen Xbox 360:sellä läpi ja aloitin season 2:sta vähän pelaamaan, kunnes ilmestyi uusi Xbox ja tuo peli jäi unholaan. Onneksi The Telltale Games Collection oli alennuksessa viimevuoden lopulla niin sain myös uudelle boxille tuon Walking Deadin ja muitakin yhtä mahtavia pelejä! Seuraavaksi nyt sitten korkkaamaan season 2 niin pääsen vihdoinkin näkemään miten tarina jatkuu. Season 1:sen mukana oli myös lisäsisältönä "400 Days", jossa pääsi näkemään ja elämään viiden erilaisen henkilön menoja siitä miten he kohtasivat ensimmäisen kerran Zombit tai miten he elivät zombien valtaamassa maassa. Jännittävä ja kiva lisä joka tuli pelattua yhdeltä istumalta jokaista tarinaa myöten läpi. Varmaan kirjoitan blogiin vielä erikseen juttua Walking Dead pelistä, kun olen saanut sen season 2:sen myös läpi.


Tuli myös ostettua Trials of the Blood Dragon, joka esiteltiin E3-messuilla ja tulikin myyntiin jo heti esittelyn jälkeisenä päivänä! Pelitunteja on jo muutamia kertynyt ja hermot on menetetty pariin otteeseen hankalien ratojen kanssa, joista on vain "pakko" saada A! Tästä myös aion raapustaa blogin puolelle kattavampaa fiilistelyä varmasti tuossa ensikuun puolella ellei tämän kuun lopulla, riippuen siitä kuinka paljon kehtaan peliä pelailla tässä lähipäivinä.


Ja lisäksi vielä yksi peli mitä on tullut tässä kesäkuun aikana vähän pelailtua on Goat Simulator, joka on Xbox Onella nyt ollut ilmaiseksi ladattavissa. Peli on todella erikoinen, outo, hölmö, päätön, sekopäinen ja kaikkea muuta ihmeellistä. Tämänhän olen jo tiennyt kun pelin videoita on nähnyt, mutta nyt olen päässyt kokemaan tämän itsekin. Toisaalta ihan hauska aivot narikkaan peli tylsille illoille, kun ei mitään muuta jaksa pelata.

Suurimmaksi osaksi tämän kesäkuun aikana on tullut tykitettyä Overwatchia, joka on saanut minut kiedottua pikkurillinsä ympärille. Tästä pelistä minulla on kaksi erilaista tekstiä odottamassa lisäyksiä ja lopullisia viilauksia. Ripottelen tekstit blogiin muiden tekstien sekaan, jottei blogin aiheet mene pelkästään Overwatchin puolelle. Tästä pelistä kirjoitinkin jo beta fiilistelyjä ja D.Va hahmon esittelyä. On mukavaa kun on nyt tullut uusi peli jota jaksaa pelata lähes joka päivä useamman tunnin verran innostuen edelleen jokaisesta pelikerrasta yhtä paljon!

Mitäs te olette tämän kuluvan kuukauden aikana pelanneet?


torstai 16. kesäkuuta 2016

E3-pressitilaisuuden tuomat tunnelmat


Jokaisen peleistä hurmaantuneen "joulu" on taas ohitse kun joka vuosi järjestettävät E3-messut on koettu! Itselleni nämä E3-messut olivat kolmannet jotka katsoin ja koin, kun vasta olen päässyt vauhtiin pelimaailman matkassa.

Itse katsoin Electronic ArtsinBethesdan ja Microsoftin -lehdistötilaisuudet. Sony-lehdistötilaisuus ja Nintendo-videolähetys jäi nyt minun osaltani katsomatta, sillä en omista heidän konsoleitaan.

Koko E3 tarjosi paljon erilaisia pelejä, joista moni oli jo nähty viimevuonna ja nyt pääsimme ihastelemaan uusia videoita ja pelikuvaa näistä peleistä. Mukaan mahtui myös muutamia uusia tuttavuksiakin joista osa oli vuotanut jo nettiin ennen messuja. Yllätyksiä ei paljoa näkynyt näiden messujen aikana, joka omasta mielestäni oli vähän tyhmää. Pidän yllätyksistä, joten etukäteen paljastetut pelivideot ja kuvat hieman pilasivat sen super jännittävän katselukokemuksen.

Uusi Mass Effect: Andromeda peli sai monet fanit hullaantumaan ja pelejä enemmän pelanneet innostumaan tästä uutisesta. Pelimaailman keltanokkana en ole tutustunut tämän pelisarjan aiempiin peleihin ollenkaan, mutta nyt kiinnostukseni heräsi tätä peliä kohtaan. Hieno näyttävä traileri sai innon syttymään ja asiaa auttaa tietenkin kaikkien muiden peleistä innostuneiden hehkutukset tästä! Minulle myös sanottiin, että varmasti tykkäisin tästä pelistä. Jään innolla odottamaan uusia videoita tästä pelistä!


Battlefield 1 näytti todella upealta uuden trailerin myötä, sekä tunnin kestävä pelikuva sai tämän räiskintäpeleistä innostuneen tyttösenkin odottamaan pelin ilmestymistä! Vaihteleva sää on mielenkiintoinen mauste pelissä ja saa varmasti jokaisen matsin tuntumaan erilaiselta ja jännittävältä. Paljon erilaisia lentoajokkeja, tankkeja, aseita ja tuhoutuneita taloja, mitä muuta voikaan uudelta Battlefieldiltä toivoakaan. En ole aiemmin pelannutkaan mitään peliä joka sijoittuisi ensimmäisen maailmansodan aikakaudelle, joten on mielenkiintoista nähdä ja kokea tällainen peli. Niin monet uudet pelit sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen ja avaruuteen, joten tällainen on mukavaa vaihtelua! Uskon tämän pelin olevan yksi kovimmista moninpeleistä hetkeen ja toivonkin innostukseni jatkuvat pitkään pelin ilmestymisen jälkeen.

We Happy Few peli vaikutti todella mysteeriseltä, jännittävältä ja mielenkiintoiselta! Tämä peli menee ehdottomasti hankintaan, sillä mielenkiintoni heräsi täysin tätä ideaa kohtaan. Tunnelma tässä pelissä on melko synkkä ja varmasti peli tulee tarjoamaan paljon ahdinkoa, kauhua ja jännitystä kaikille pelaajille jotka uskaltavat tätä peliä lähteä pelaamaan. Peli ilmestyy ensi kuussa, joten sitä odotellessa!

Bethesdan näytöksen katsoin jälkikäteen töiden jälkeen sohvalla röhnöttäen ja Dishonored 2 sai innostuksen kytemään sisälläni. Peli näytti todella mielenkiintoiselta ja mystiseltä, maisemat olivat hienot ja pelattavuus vaikutti jännittävältä. Oli kiva katsoa pelaamista ja nähdä mitä kaikkea tässä pelissä voikaan tehdä ja kuinka toimia. Tämän pelin siirrän kyllä ehdottomasti odotus listalleni jonon kärkeen, sillä hiippailu ja ninjailu vaikuttaa aina peleissä niin kivalta. Olen hieman laidasta laitaan pelaaja, kun innostun osassa peleistä hiippailemisesta ja taas joissain toisissa peleissä olen innokkaana vihollisten luona eturintamalla. Tasapainottelu kahden erilaisen pelityylin välillä on ihan virkistävää puuhaa.

Inside pelistä näytettiin hyvin mitätön pieni pätkä ja peli jäi vähän kysymysmerkiksi, kunnes toista tämän pelin traileria katsoessani tajusin pelin olevan sama mistä jo viime vuonna oli traileria E3 messuilla! Inside on Limbo pelin tekijöiltä ja tämän pelin saapumisen kunniaksi saamme ladata pelin ilmaiseksi Xboxille! Latasin tämän heti, koska aion ehdottomasti pelata Limbon vielä uudelleen, vaikka jo läpi pääsinkin Xbox 360:llä tämän. Tykkäsin Limbosta ja voisin uskoa tykkääväni myös Inside pelistä. Pelin tunnelma on hieman synkkä ja arvuutteleva varmasti tarinakin on hyvin hämmentävä ja kysymyksiä herättävä. Ehkä siksi tämä vaikuttaakin niin mielenkiintoiselta. Pientä surullisuutta ja kaipuuta huokuva peli pikkupojan seikkailusta... Pakko harkita tämän ostoa kun ilmestyy.

Ghost Recon: Wildlandsista jään odottamaan lisää pelikuvaa ja arvosteluja, vaikutti mielenkiintoiselta peliltä ja idealta jo ensimmäisen trailerin myötä. The Witcher 3:sta tuttu Gwent-korttipeli vaikutti hauskalta, mutta saa nähdä riittääkö into uutta itsenäistä korttipeliä varten. The Elder Scrolls V: Skyrim remasteroituna kiva idea myös, mutta aloin vasta tätä peliä tietokoneella pelaamaan niin modeilla on tuo peli saatu jo näyttämään vähintään yhtä hyvältä kuin miltä tämä tulee konsoleilla näyttämään. Fallout Shelter tulee myös PC:lle (Awesome!) ja menee pakostikin lataukseen sillä tämä jos mikä on ollut yksi koukuttavimmista ja kivoimmista kännykkällä pelattavista peleistäni. Titanfall 2 esittelyvideo näytti jännittävältä ja oikein mainiolta! Aiempaa Titanfall peliä en ole pelannut, mutta jätän tämän pelin silti muhimaan takaraivooni ja odotan uusia videoita pelistä.


Muuta mukavaakin tuli julki nimittäin ensivuoden joulukuussa ilmestyvä uusi Xbox! Tämä tulee olemaan lähes VIISI kertaa tehokkaampi kuin nykyinen Xbox One, joten kyllä houkuttaa tämä uusi konsoli hommata. Toivottavasti hinta ei tule olevaan liian pilvissä, jotta sen raaskii itselleen hommata. Myös Xbox One S vaikutti sievältä ja kivalta, mutta säästän rahani uuden Xboxin ostoon. Mikähän sen nimi mahtanee olla? Xboxin pelaajana innostuin myös uudesta tuunattavasta ohjaimesta! Ohjaimen pääsee itselleen tuunaamaan täältä. (linkki ei toimi jos Xboxin sivu on suomeksi)


Lisäksi messuilla nähtiin myös suomen uusi presidentti, kun esiteltiin uusi Trials of the Blood Dragon peli! Peli ei ollut heti "tämän haluan nyt!" fiilistä nostattava, mutta pelin striimejä katsellessa jälkikäteen näytti hauskalta. Erittäin raivostuttava, hankala, avokämmenellä pelaajaa lyövä peli on varmasti siis hauska? Todella mindfuck. Kaiken tämän saa nyt Xboxin kaupasta 15€ hintaan. Katsotaan mihin tämä johtaa, kun pistin pelin OSTOON ja pääsen kokeilemaan itse. Mahdollisesti juttua tulossa tästä blogiin myöhemmin, kunhan ensin pääsen menettämään hermoni useamman kerran.

Varmasti moni muukin messuilla esitelty peli olisi mahtava ja mainitsemisen arvoinen! Parhaimman mielipiteen peleistä voi antaa vasta kun itse pääsee peliä kokeilemaan. Minä jos kuka olen oppinut kantapään kautta, ettei mitään peliä kannata tuomita pelkkien juttujen tai videon vuoksi vaan kokeilla itse ja ihastua.

Mitkä uudistukset ja pelit teihin upposi parhaiten? Tuliko jokin teille suurena mahtavana yllätyksenä tai pettymyksenä? Mitä mieltä olitte tämän vuotisesta E3-pressitilaisuudesta?


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

BioShock Infiniten kuvapostaus

BioShock Infinitestä kirjoitin jo aiemmin postausta kun sain pelin pelattua läpi kokonaan. Kuvia tuli napsittua niin runsaasti tästä pelistä, koska kuvien napsiminen tietokoneella on niin helppoa JA koska peli on niin upean näköinen! Tykkäsin niin paljon pelata tätä ja napsia kuvia vähän väliä kun vain seikkailuiltani ehdin. Joten nyt haluaisin luoda kuvapostausta ihan vain näitä BioShock Infiniten kuvia varten. Kuvat voit klikata isommaksi painamalla ja tätä kautta selata kuvia suoraan esikatselun kautta. Nauttikaa tämän kauniin pelin maisemista ja Elizabethin suloisuudesta!


























Mitä mieltä te olette tämän pelin ulkonäöstä joko kuvien perusteella tai itse pelanneena? Iskeekö värikkyys pelien ulkoasussa teidän silmään?


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Half-Life 2, pelattu läpi



Taas jälleen pääsin pelaamaan jotakin vähän vanhempaa peliä, josta alkuun oli fiilikseni vähän niin ja näin. Niin kuin olen jo todennut aiemmin, ei minun kannata luottaa fiiliksiini ja mielipiteisiini mistään pelistä, ennen kuin sitä pääsen pelaamaan ja testaamaan. Onneksi poikaystäväni pistää minut pelaamaan kaikkia erilaisia pelejä ja tutustuttaa minut kokeilemaan näitä vanhempiakin pelejä!


Half-Life 2 on Valve Corporationin marraskuussa 2004 julkaistu ensimmäisen persoonan ammuntapeli, jota näin 12 vuotta myöhemmin pelanneena voi vain ihailla. Peli ei näytä niin vanhalta mitä se on, sillä ympäristö ja ihmiset on oikein hienosti toteutettu. Aseet yksityiskohtineen ja valojen heijastuksineen näyttää oikeasti tyylikkäältä, kun ottaa huomioon minkä näköisiä pelejä noin monta vuotta sitten on muuten tehty! Voin kuvitella pelin ilmestymisvuotena kaikkien innokkaiden pelaajien fiilikset tätä peliä pelatessaan, että kuinka vautsi vau tämä onkaan silloin ollut!

Peliä pelasin useampana eri päivänä ja yhteensä pelin läpipeluuseen kului minulta aikaa noin 14 tuntia. Peliin uppoutui hyvin helposti ja aika hurahti hyvin nopeasti taistelujen ja tehtävien parissa. Tarina oli jännittävä ja ihan mielenkiintoinen seurata. Parasta oli se, että pelissä oli tekstitys suomeksi jolloin ymmärsin aivan kaiken mitä keskusteltiin eikä jäänyt pahoja aukkoja sen takia, ettenkö olisi jotakin sanaa tai lausetta ymmärtänyt.

Olen tyytyväinen pelin monipuolisuuteen erilaisten vihollisten, alueiden ja tehtävien tyylin ansiosta. Välillä juostiin piiloja pitkin ettei taivaalla tykittävä lentokone kerkeä tappamaan sinua ennen kuin olet itse posauttanut siihen useita singon paukkuja! Välillä mentiin nopealla veneellä vesiä pitkin ja hypittiin hyppyreistä samalla ampuen vihollisia. Toisaalla rämmittiin viemäreissä ja tunneleissa joissa sait pelätä nurkan takaa hyppääviä vihollisia ja katosta roikkuvia nälkäisiä mörököllejä pitkine kielineen. Vihollisina oli zombeja, päärapuja, muurahaiskorentoja ja sotilaita, jokaista vastaan erilaisia tyylejä murskata ne ja erilaisia aseita joita käyttää näitä vastaan.

Aseista omia ehdottomia lemppareitani oli Pulse Rifle, varsijousi, haulikko ja Gravity Gun (painovoima ase)! Pulse Riflellä pääsi tykittämään lippaat tyhjiksi aivan jatkuvasti, jonka jälkeen oli yleensä melko "apua, mitä asetta nyt käytän" fiilikset. Mahtava Dark Energy pallero oli myös mahdollista ampua tästä Pulse Riflestä, mutta näitä palleroita oli varsin vähän ja ne käytettyään huonosti hieman harmitti. Tuo pallero sai kyllä paljon vahinkoa aikaiseksi, kunhan ensin onnistui sen ampumaan isoa vihollisjoukkoa päin! Varsijousi oli todella tappava ase, jolla sai mukavan kauas murskattua viholliset nopeasti ja helposti, mutta tähän ei tarpeeksi saanut nuolia, jonka takia varsijousen käyttäminen oli harvinaista herkkua. Haulikko oli hyvä ystävä ahtailla ja mutkittelevilla käytävillä ja sen kun vain tyhjensi molemmat piiput päin zombeja tai sotilaita niin ei jäänyt jäljelle kuin märkä läntti! Ja ah, varmasti jokaisen lempiase tässä pelissä, massiivinen ja niin mahtava Gravity Gun! Tällä sai niin paljon punaisia roiskeita aikaiseksi, kun nappasi matkalta mukaansa patterit, sirkkelinterät, kaasupullot ja paiskasi nämä vihollisia päin! Varsinkin Ravenholmin pimeitä ja pelottavia kujia kulkiessa tämä ase oli rakkautesi, jokainen sirkkelinterä jonka löysit maasta tai pöydältä päätyi lävistämään zombin jos toisenkin pään! Pikku spoilerina varsinkin pelin lopussa tämä ase on aika unelma!! Ja nyt kun mietin vielä uudelleen noita valitsemiani lemppareitani muistelen muitakin aseita jotka matkassa mukana roikkui niin... Kaikki oli kivoja ja hyviä!








Pelissä oli muutamia todella vaikeita kohtia, joissa kuolin useampaan otteeseen ja välillä malttamaton luonteeni tuli esiin pienesti muristen. Peli oli kokonaisuudessaan mukavalla tavalla helppo ja samalla haastava pelatessa normaalilla vaikeusasteella. Mitä pidemmälle peliä pääsin ja mitä pidempää peliä olin pelannut, huomasin omien taistelutaitojeni kehittyvän. Alkuun saattoi olla enemmän pelkoa pyllyssä ja näppäimien sekoittumista sekä hataria suunnitelmia, mutta lopussa olin kuin mikäkin Rambo ninja joka murskasi kaikki ja kaiken eteensä osuvan vihollisen ja tv:n näytön!

Pelin päätyttyä jännittävästi ja juonellisesti täysin kesken, pakottaa tämä peli pelaamaan lisäosatkin! Ei mennyt kuin muutama minuutti pelin lopputekstien jälkeen, kun lisäosat olivat jo ostettu ja latautumassa koneelleni. Vaikka peli olisikin päättynyt erilailla, eikä millään tavalla "pakottaisi" pelaajaa hankkimään lisäosia, niin kyllä ehdottomasti silti olisin tahtonut päästä näiden lisäosien pariin. En voinut kuvitellakaan kuinka paljon innostuisin näinkin vanhasta pelistä, josta en aluksi videoiden perusteella innostunut lainkaan! Peli vain oli kokonaisuudessaan todella mielenkiintoinen, viihdyttävä, hauska ja jännittävä, että ihan ihastuttaa tällaisien pelien pelaaminen näin vuosien päästä ilmestymisestä! Seuraavaksi siis ne lisäosat peluuseen ja mahdollisesti blogiin uutta juttua lisäosien tuomista fiiliksistä, kunhan olen ne päässyt kahlaamaan läpi.

Oletteko te tätä peliä pelanneet koskaan? Haluaisitteko ehkä joskus itsekin kokea tämän pelin tuoman pelikokemuksen?