perjantai 5. helmikuuta 2016

Tom Clancy's The Division Beta Fiilistelyt


Pääsin yhtenä päivänä pelaamaan betaa ja tutkiskelemaan millainen tämä peli oikein onkaan. Alfaa oli mahdollisuus myös pelata, mutta sen missasin enkä kerennytkään kokeilemaan. Onneksi nyt sain tilaisuuteni kokeilla tätä peliä!

Peliin pääsin suhteellisen reippaasti mukaan ja pääsin etenemään sulavasti. Välillä kun uusien pelien kanssa saattaa olla vähän hakemista, niin tässä mielestäni opin ihan reippaasti, jeej. Pelissä ei ihan kaikki mahdollinen vielä ollut kokeiltavissa ja tutkittavissa, beta kun oli kyseessä. Silti pelissä pääsi ihan hyvin valikkoja selailemaan ja erilaisia aseita kokeilemaan, tekemään muutamia tehtäviä ja seikkailemaan, joten kyllä tuosta muutamaksi tunniksi sain iloa irti.

Viholliset tiputtivat satunnaisesti tavaraa ja välillä kaduilla saattoi tulla vastaan joku henkilö, jolle antaessasi vettä tai suklaata hän kiitokseksi antoi jotakin sinulle, esimerkiksi uuden vaatekappaleen tai jotakin muuta kivaa tai turhaa. Pelissä pystyi siis vaihtamaan hahmolleen erilaisia takkeja, housuja, kenkiä ja hattuja joka oli minusta todella kiva juttu, sillä aina uudet vaatteet ja asusteet pelihahmoille on suurta plussaa! Luo vähän enemmän hahmojen välille eroavaisuutta.

Pelin alussa pääsi valitsemaan itselleen joko mies- tai naishahmon. Valmiissa pelissä varmasti sitten enemmän hahmon muokkaamista, ainakin erilaisten hiuksien osalta, näin vähän ymmärsin kun hahmon valintaa katselin. Hahmoja oli kolme erilaista kummallakin sukupuolella, joita pystyi katselemaan random nappia rämppäämällä. Hahmoissa muuttui lähinnä karvoitus (hiukset, parta..), Voi olla, että saattaa sitä jotakin muutakin hienosäätöä olla luvassa? Jännittävää.

Pelissä oli oma tukikohta, joka jokaisella pelaajalla on omansa(?). Omaan tukikohtaan voi sitten ostaa ja päivittää kojuja ja pisteitä, joista itse pääsin perustamaan jo klinikan. En tiedä sitten, oliko beta versiossa mahdollisuutta edes muuta kojua pistää pystyyn, kun en ihan kokonaan tuota betaa kolunnut läpi. Omassa tukikohdassa oli myös myyjiä, joilta pystyi ostamaan mm aseita ja myymään omat taskun pohjilla olevat turhakkeet.

(Jätin kuvat normaalia suurempaan kokoon nyt ja koodien kanssa sähläsin ne sopivaksi blogiin, joten nyt kuvia klikkaamalla pääsee ihastelemaan vähän suurempana noita kuvia. Olkaapa hyvät!)


Peli oli ulkonäöltään omaan silmääni erittäin kaunis! Sää muuttui, aurinko nousi ja laski, oikein upeaa ja kyllä oli kiva kaupungilla seikkailla katsellen erilaisia yksityiskohtia ja maisemia. Löytyi jouluvaloja ripustettuna puihin, jotka sitten illan tullen loistivat kauniisti. Oli sumuista, lumipyryä ja aurinkoista säätä. Monille katoille pääsi kiipeilemään, viemäreihin pääsi laskeutumaan ja joihinkin asuntoihin pääsi sisään. Ja kaikkialla näissä oli arkkuja jotka sisältivät uusia aseita, asusteita ja panoksia.


Kyllä vahvasti tämän pelin trailerin nähtyäni olin sitä mieltä, että tästä pelistä tykkäisin. Nyt kun pääsin kuin pääsinkin kokeilemaan pelin betaa, niin edelleen pysyn mielipiteessäni siitä, että tykkäsin pelistä ja peli voisi olla kiva ostos! Peliä voi pelata yksin tai kaverin kanssa ja villi arvaukseni on, että jopa neljän porukalla pääsisi peliä pelaamaan. En täysin varma ole, enkä ole mistään lukenutkaan, joten minua saa valaista jos jollakin on tarkempaa tietoa jo tästä. Kuitenkin, uskoisin tätä peliä jaksavani pelata myös yksinäni ja erittäin mielelläni ystävien kanssa porukassa. Se jää nähtäväksi kuka tai ketkä tämän pelin aikovat hommata ja aionko itse pelin hankkia jo heti kättelyssä vai vasta joskus myöhemmin. Vielä kun pitäisi noita muitakin pelejä kahlata läpi eikä vain hamstrata koko ajan lisää pelejä!

Ja ja ja... Varmasti keksisin tästä pelistä vielä lisää tarinoitavaa, mutta eiköhän tässä ollut jo alkuunsa ihan kattavat fiilistelyt tämän pelin suhteen! Jos ja kun pelin hommaan, fiilistelyä tulee varmasti sitten lisää kera kuvien.

Pääsittekö te kokeilemaan betaa? Mitä ajatuksia peli herättää teissä, innostuitteko?



2 kommenttia:

  1. Kaunis postaus! Kuvien asettelu on plussaa, loisto juttu.
    En päässyt kokeilemaan peliä, mutta en tiedä olisinko eksynyt pelaamaankaan. Ehkä tällekin pelille pitää kuitenkin antaa mahdollisuus. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ^^ Kannattaa antaa mahdollisuus jos vielä uusi beta mahdollisuus tulee. Tykkäsin ite kyllä tästä ja vaikutti tosi mielenkiintoselta peliltä.

      Poista

Raapusta jotakin kommenttia.